sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

POLTTOPISTEESSÄ MIELENTERVEYS

YLE:n uutisissa kerrottiin 13.2., että mielenterveys on noussut suurimmaksi sairauspoissaolon syyksi, ohi tuki- ja liikuntaelinsairauksien. Siitä on tullut suomalaisten uusi kansantauti ja keskeinen kansanterveydellinen haaste.

Työterveyslaitoksen asiantuntijan mukaan ongelma on tunnistettu, nyt pitää tutkia, selvittää ja löytää tehokkaita keinoja asian korjaamiseksi. Työeläkeyhtiön ylilääkärin mukaan ilmiö on nopea ja jyrkkä. Hän uskoo, että tietoisuus lisää oireilun ja työkyvyttömyyden määrää. Kelan tutkimuspäällikön mukaan tietoisuuden lisäksi työolot ovat saattaneet koventua. Jutusta käy ilmi myös se, että työterveyspsykologeja ei ole tarpeeksi siihen tilanteeseen, joka työpaikoilla vallitsee. Uupuneen työntekijän kohdalla suurimpina syinä omaan työuupumukseen olivat huono esimiestyö ja työvuorosuunnittelu.

Jonkinlaista helpotusta herättävänä seikkana jutussa tuli esille se, että suomalaisten mielenterveys ei näyttäisi olevan rapautumassa yhtä jyrkästi kuin se on työkyvyttömyyden syynä. Mutta ilmeistä on, että keskellämme on enenevässä määrin heitä, jotka eivät ainoastaan jaksa työelämässä vaan jotka voivat eri syistä psyykkisesti huonosti. Kansantaloudellisten haittojen lisäksi kyse on aina myös yksittäisen ihmisen ja hänen lähipiirinsä kärsimyksestä, jolle on vaikea laittaa hintalappua.

Tässä tilanteessa haluaisin kirkon työntekijänä nostaa esille yhden evankeliumin ytimestä nousevan rohkaisevan näkökohdan. Meidän Herramme kutsuu luokseen kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia. Hän lupaa antaa ihmisen sielulle levon (Matt.11: 28-30). Kreikankielisessä alkutekstissä sielusta käytetään tässä kohdin sanaa ”psyyke”. Tämä mielenkiintoinen yksityiskohta on tekee raamatunkohdasta mitä ajankohtaisimman. On kyse mahdollisuudesta löytää lepo myös psyykeellemme.

Vaikka Raamatun sanoma ylittääkin ajallisen horisontin, se tuo avun myös tähän elämään. Meille luvataan sisäinen rauha, jota voidaan kokea silloinkin, kun elämä koettelee. Evankeliumi on parantava lääke, joka hoitaa eri tavoin särkyneitä - myös mieleltään murtuneita.

Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön kirkkoherra

Kuperkeikoilla melkein satavuotiaaksi



Hän tulee vastaan, pitkää käytävää pitkin, punaisella rollaattorilla. Kun onnittelen, hän sanoo: ”Sattuipa hyvin, että olin liikkeellä ja tavattiin.” Hän kutsuu hymyillen sisään. Laitamme punaiset ruusut maljakkoon. Vaihdamme kuulumisia pitkään seisten. Luen antamastani Myötätuulen väen askartelemasta kortista Psalmin 23:6 tekstin:

”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut jokaisena elämäni päivänä.”



Hän pyytää minua lukemaan sen uudelleen. Luen. Ehdotan josko nyt istuisimme.

Siinä hän istuu. Punaisella tuolilla. Punainen hattu päässä. Syntymäpäiväsankari. Yli yhdeksänkymppinen. ”Punainen on lempivärini”. Seinällä valokuva kotimökistä, punaiseksi maalatusta.

Puhelemme. Hän lausuu runonsa, kauan sitten kirjoittamansa, ulkoa. ”Saanko kirjoittaa sen muistiin?”, kysyn. ”Saat.” Kirjoitan, kun hän lausuu. ”Lue se nyt.” Ja minä luen: ”Anna aina ilon tulla, kun se kuitenkin on sulla…” alkaa tuo runo ja kertoo siitä, kuinka ilo on ihmiselle tärkeää, siitä että kun kohtaa hymyilevän vastaantulijan, murhe saattaa poistua.

Hän muistelee: ”Lapsena heitin ainakin sata kuperkeikkaa peräkkäin. Sanoivat, ennustivat, ettei tuollaisella pyörimisellä vanhaksi elä. - Mutta pieleen ennustivat. Elinpäs.”

Kyselen lisää lapsuudesta. Hän sanoo, että hienoa oli se, ettei isä joutunut sotaan. Puhumme taivaasta, Taivaan Isästä, joka tuntee ilomme ja huolemme. Sanon, että Hän on kanssamme joka päivä. Hän vahvistaa: ”Kyllä on ollut joka päivä.”

Kysyn, saanko siunata hänet. Ja hän laittaa monen työn uuvuttamat kätensä ristiin ja hymyilee, kun luen Herran siunauksen. Hän sanoo: ”Seurakunnastahan nämä oli. Ruusut ja kaikki. Kerro sinne kiitokset!”

”Anna ilon tulla”, mietin astellessani seuraavaan työtehtävään. Pohdin kumpi mahtoi olla siunauksen tuoja, onnittelija vai onniteltu. Taisipa tulla taivaasta. Minulla on ainakin ilonpunainen olo. Tekisi mieli heittää - jos taipuisi - kuperkeikka taikka kaksi.


Pirjo Järvinen
diakoniatyöntekijä

maanantai 27. tammikuuta 2020

Särkijärven leirikeskus ei hiljene talvellakaan


Ikkunasta ulos katsoessa ei uskoisi, että on sydäntalvi.
Särkijärvellä myös talvella riittää erilaisia tapahtumia.  Keittiöllä onkin normaali tohina hellan ja leivontapöydän ääressä alkanut vuoden vaihteen jälkeen.

Meillä Särkijärvellä leivotaan sekä valmistetaan ruokaa seurakunnan erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, kuten Myötätuuleen, leireille, kokouksiin sekä miesten- ja naisten iltoihin.

On mukavaa, kun asiakkainamme on eri ikäisiä ihmisiä. Saamme suunnitella eri asiakasryhmille erilaisia ruokia ja leivonnaisia. Lasten leirien kestosuosikki on makaronilaatikko ja mokkapalat, Myötätuulessa maistuvat perinteisemmät ruuat, kuten silakkalaatikko ja mallasleipä.

Särkijärven keittiöllä huumori on vahvasti läsnä työntekijöiden työpäivässä.  Milloin keittiöllä lauleskellaan ja milloin vitsaillaan työn lomassa.

Työtä tehdään täydellä sydämellä ja tyytyväiset asiakkaat ovat tavoitteenamme.

  • Särkijärven naiset


 

tiistai 7. tammikuuta 2020

Alfa-kurssista tuli viikon kohokohta



Kun Mauno kaksi vuotta sitten huomasi Alfa-kurssin alkavan tuntua kiinnostavalta, hän ei heti ilmoittautunut. Ensin hän halusi itsekseen harkita asiaa ja miettiä perusteluja sille, miksi lähtisi mukaan.

"Uskon rooli elämäni virrassa oli ollut kuin ongen koho huonolla syönnillä – välillä pinnassa ja välillä sen alla. Tarttuako tilaisuuteen vai pitää kiinni vanhoista mukavuusalueista? Perusjätkän hämäläiset seurustelu ja -puhelahjatkin näyttivät sopivan kotisohvalle paremmin", Mauno ajatteli. Hän päätti kuitenkin jättää soutamisen ja huopaamisen asian suhteen ja tarttui uteliaan rohkeasti Alfa-koukkuun. Se kannatti, sillä illoista tuli hänelle odotettu viikon kohokohta.

”Epäilyt kurssin suhteen karisivat heti alkumetreillä kodikkaaseen vastaanottoon. Porukkaan ja opetuksen antiin oli helppo päästä mukaan. Myös oman pienryhmän keskustelut iltojen aiheista käynnistyivät jouheasti. Kaiken kaikkiaan, toisin kuin olin kuvitellut, iloisuus ja hyväntuulisuus leimasi kaikkia tapaamisia."

Mauno tuntee saaneensa Alfan myötä uutta merkitystä ja sisältöä elämäänsä. Etsimisen sijalle löytyi vahvistunut usko. Alfassa hän sai ison joukon uusia tuttuja ja ystäviäkin. Myös seurakunta alkoi tuntua kodikkaalta; nyt tuntuu hyvältä osallistua ja olla sen jäsen. "Suosittelen Alfaan osallistumista jokaiselle kaltaiselleni empijälle", Mauno rohkaisee. Alkavan vuoden Alfa-kurssille hän on lupautunut ryhmänohjaajaksi. Näin Alfa-kurssille pääsee uudelleenkin!


***


Jos kiinnostuit Alfa-kurssista ja haluaisit itsekin mukaan, lue tarkemmat tiedot ja ilmoittaudu ilmaiselle kurssille 15.1.2020 mennessä tästä linkistä. Voit myös soittaa ja kysyä lisää Pirjo Järviseltä p. 044 724 83 62




torstai 26. joulukuuta 2019

Millainen isä!






Loppuvuoteen mahtui monta juhlaa ja pyhäpäivää. Päiväkerhossa lapset askartelivat isänpäiväkortteja. Kehotin lapsia piirtämään kuvaan jonkun sellaisen asian, josta heidän isänsä tykkää. Pieni tyttö piirsi ja kertoi sitten kuvastaan näin:

 ”Siinä on minä. Ja siinä on isi. Ja se katsoo, kun mä keinun.”


Siinä hetkessä mieleeni nousi, että meidän Taivaallisen isämmehän on juuri sellainen ihana isä. Hän haluaa olla sinun elämässäsi läsnä. Sinun pienetkin asiasi ovat Hänelle tärkeitä. Hän katsoo sinua rakastavin silmin. Hän on antanut neuvonsa, mutta päästää sinut sitten itse päättämään siitä, kuinka kovat vauhdit elämäsi keinussa otat. Ja kun putoat, Hän on valmis ottamaan vastaan.


Kun Jumala itse tuli ihmiseksi ensimmäisenä jouluna, toteutui se mistä Jumala oli jo vuosisatoja aiemmin profeettojen suulla kertonut; Hän itse tulee meidän luoksemme, avuksi meidän hätäämme, vastaukseksi meidän kysymyksiimme, turvaksi turvattomuuteen ja isäksi myös isättömälle. Hänestä sanotaan:
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. ”
(Jesajan kirja 9:2,9:6)



Minttumaria Ukkonen,
lastenohjaaja


perjantai 20. joulukuuta 2019

Rauhaan kiiruhtaen





Mistä on kanttorin joulukiireet tehty? Joululaulutilaisuuksista, joulujuhlista ja -hartauksista, jouluvaelluksesta ja -konserteista harjoituksineen – nämä tietenkin niiden tavallisten viikkotöiden lisäksi. Joulun rauhasta puhutaan ja lauletaan moneen otteeseen pitkin joulukuuta, mutta sen omakohtainen kokeminen voi jäädä välttämättömien kiireiden alle.

Tämä ei tietenkään ole vain minun tai kollegoideni ongelma. Jouluun valmistautumiseen liittyvät kiireet koskettavat monia muitakin; pitää hankkia lahjat, siivota, leipoa, lähettää joulukortit jne..
Monelle nämä tehtävät ovat kuitenkin itsessään mieluisia. Koen itsekin lukuisat joululaulutilaisuudet tärkeiksi, sillä ne tarjoavat monille juuri sen odotetun hetken, josta päästään laskeutumaan joulun tunnelmaan ja rauhoittumaan tärkeimpien asioiden äärelle. Usein havahdun riemukkaan reipasta Rauhanruhtinas -laulua (säv. ja san. Lasse Heikkilä) säestäessäni muistelemaan mistä tässä joulun rauhassa olikaan kysymys.

Jumala ilmoitti jo Vanhassa Testamentissa profeetta Jesajan kautta, että on syntyvä lapsi, jota kutsuttaisiin Rauhan Ruhtinaaksi. Hepreaksi sana “Ruhtinas” ("sar”) viittaa johtajaan tai kapteeniin, ja sana “rauha” ("shalom”) täydellisyyteen.

Rauhaa voi olla vaikeaa löytää tästä maailmasta tai omasta sisimmästä kaiken kiireen ja kaaoksen keskellä. Jeesus on tuo profeetta Jesajan ilmoittama Rauhan Ruhtinas, joka johtaa meidät ja tämän rikkinäisen maailman kohti täydellisyyttä; eheyteen, lepoon ja rauhaan. Hän on tehnyt rauhan meidän ja Jumalan välille sovittamalla pahat tekomme. Siksi saamme levätä hänessä ja turvata tähän kapteeniin myös elämämme myrskyissä.

Ehkä sinäkin voit näinä viikkoina seurakunnan työntekijän kiiruhtaessa ohitsesi todeta apostoli Paavalin sanoja mukaillen: Kuinka ripeät ovat ilosanoman tuojan askelet!

Kiiruhdetaan rauhaan Jeesuksen kanssa!

Sanna Loikas, kanttori

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Arkisilla diakonian poluilla yhdessä eteenpäin


Joskus tuulee vastaan. Silloin on hyvä puskea päin tuulta yhdessä.

 Kun kuuntelemme toinen toisiamme, ilot lisääntyvät ja surut kutistuvat. Seurakuntamme diakoniatyötä tekevät lukuisat vapaaehtoiset auttaessaan lähimmäisiään monin eri tavoin. Moni pitää yhteyttä naapuriin, sukulaiseen, kylän yksinäiseen ja auttaa missä voi. Se on hienoa arjen diakoniaa se.



Seurakunnassa diakoniatyöntekijöinä toimimme me, ”kolmen kopla”: Johanna Graeffe, Suvituuli Messi ja Pirjo Järvinen. Työssämme mm. ohjaamme kerhoja, ryhmiä, Myötätuuli-päivää, leirejä, retkiä ja teemme kotikäyntejä. Avoimet vastaanotot ovat maanantaisin Torikadulla ja tiistaisin Punaisella pirtillä klo 9-11. Myös erikseen sovittuina aikoina olemme saatavilla. Meihin voi olla yhteydessä erilaisissa elämän huolissa, surun, kriisin tai taloushuolien kohdatessa.

Teemme työtä eri-ikäisten parissa: Työsarkaa löytyy niin Varttuneen väen kerhoista, Leskien ryhmästä, sururyhmästä kuin nuorista perheistä ja Sylivauvoista. Mieltä painavien asioiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Teemme myös kotikäyntejä. Meille voi vinkata vaikkapa yksinäisestä ikäihmisestä, väsyneestä perheenäidistä, masentuneesta nuoresta, taloushuolien kanssa painiskelevasta perheestä, kriisin tai surun kohdanneesta tai uskon asioita kyselevästä ja keskusteluapua kaipaavasta kaverista. Voimme tarvittaessa ohjata eteenpäin ja etsiä sopivia palveluita. Ota rohkeasti yhteyttä tai kerro tutulle.